keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Vuosi 2021 alkaa olemaan paketissa


Vuosi paketissa😊 Vaikea oli alkuvuosi, koronarajoitukset sotkivat suunnitelmia. Veeran kanssa käytiin senioreiden SM-kisat Kuopiossa. Ei saavutuksia mutta hieno oli kokemus. Harrin kanssa Veeralla alkoi agility sujumaan hienosti. Reippaaseen tahtiin oli SM-nollat kasassa ja siellä Tamskin joukkueessa SM-pronssille. Viikko tämän jälkeen kolmas tulos rally-tokon VOI-luokasta ja koulutustunnus RTK3. Seuraavalla viikolla Harrin kanssa agilityradalta SERT ja näin ollen FI-AVA (Suomen agilityvalio)
Saaran suurin saavutus lienee hienot pennut Akun kanssa❤️
Pentujen jälkeen kisattiin agilityssä nousunollat ja noustiin kakkosluokkaan. Rallytokossa saatiin VOI-luokasta hyväksytty tulos.
Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan vuoteen😊
Kiitos kaikille meitä koutsanneille ja kannustaneille. suuri kiitos Harrille Veeran kanssa treenaamisesta ja kisaamisesta 😍

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Kurakelillä uimaan

Lauantaina katselin ikkunasta kauhistellen kuraista keliä. Perjantain hieno luminen maisema oli sulanut kurjaksi sateiseksi kurakeliksi.
Ei kyllä houkuttanut lenkkeillä tuossa kelissä. Siinä samassa keksin että lähdetäämpä uimaan jos vaan uimalassa on aikoja. Soitin siltä istumalta ja mukavasti sainkin uintiajan noille karvatassuille Tampereen koirauinti uimalaan.
Tykkään tuolla käydä vaikka meiltä sinne hetken ajeleekin.

Molemmat meillä tykkää uida. Lelua haetaan innolla. Lähinnä niin että Veera-äippä hakee ja Saara-ipana sen sitten äidiltään varastaa. Veera lähti jokaiselle heitolle mutta aivan kuin Saara osaisi säännöstellä ja huilasi joka toisen kierroksen.
Puoli tuntia uivat ja illalla oli rauhallisia koiria. Emäntäkin pääsi helpommalla.

Saman tien varattiin uusi uintiaika parin viikon päähän.
Täytyy ottaa talveksi ohjelmaan. Etenkin kun itse olen menossa polven tekonivelleikkaukseen eikä tuo lenkkeily oikein suju ja Veera täytyisi pitää kisakunnossa agilityssä. Ohjaajan kanssa tavoitteet ensi kesän SM-kisoissa Rovaniemellä.

















kuvat: Jarno Nyberg

perjantai 8. marraskuuta 2019

Veera possuili treeneissä... jumittaako





























Vähän meinaa ylähuuli nousta...
Veera possuili keskiviikkona treeneissä ja epäilykseni heräsi että ei taida olla koira kunnossa.
Tuohan siis harvoin ontuu tms. vaan sen käytös muuttuu jos on jumissa tai yleensä jotain kiputilaa... niinpä otin tytön käsittelyyn. SI-nivelissä lukkotilat ja alaselkä jumissa.






















No lukot aukaistu, laseria annettu ja hierottu.


















Nyt on taas hyvä olla😊



keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Koiralla jumeja?

















(Kuva: Essi Rahikainen)

Koiran lihasjumit voivat ilmetä monella eri tavalla. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen ontumiset ja muut liikkeessä näkyvät poikkeamat.
Jotkut koirat kuten meillä tuo Veera, eivät välttämättä näytä kipua liikkeessä, vaan se voi näkyä koiran käytöksessä.
Viretila voi nousta. Siitä voi tulla yllättäen treenikentällä tottelematon. Kieltäytyy hypyistä, poistuu kepeiltä kesken suorituksen jne jne.
Eilen oli treeneissä juuri tälläistä käytöstä.. liikkeessä en nähnyt mitään poikkeavaa. Joten täytyy tyttö ottaa käsittelyyn huomenna. Tänään en sitä vielä tee, saa huilata treenien jälkeen.
Itsekin käyn tänään jäsenkorjaajalla joten huilataan molemmat.
Kerron sitten mitä tuosta otuksesta löytyy.

maanantai 4. marraskuuta 2019

Koiramme:
Veera (Leaf-Field´s Lady In Black) 
Harrastaa agilityä ja kilpailee lainaohjaajan Harrin kanssa maksi3 luokassa ja on saavuttanut kaksi agility-sertiä. Viimeisen, kolmannen saa ottaa vastaan aikaisintaan 30.12.2019. Kolmannen sertin saatuaan valioituu agilityvalioksi. Rallytokossa kilpailtiin viime kesänä alokasluokassa kolme hyväksyttyä tulosta ja näin saavutimme  RTK1-koulutustunnuksen.
Veera on oikein  monitoimikoira joka myös toimii kennelliiton kaverikoirana. Nyt syksyllä Veera palkittiin lemmikkimessuilla kaverikoiratoiminnasta kunniakirjalla ja mitallilla. 





























Veeran tytär Saara (Leaf-Field´s Salisbury) aloittanut agilityn ja rallytokon treenaamisen, vielä ei ole kilpaillut kummassakaan lajissa. Kovin lupaavalta kyllä vaikuttaa. Saara on kovin nopea oppimaan. Tavoitteena on aloittaa rallytokon kokeet alkuvuodesta.





























Kissa: 10v maatiaiskissa Poitsu jonka lempiharrastus on syömisen ja nukkumisen lisäksi myyrien pyydystäminen.